Maissipeltomies ja muita särkyneen mielen katkelmia (2021)
30.9.–17.10.2021, B-galleria, Turku
✧
Näyttelyni käsittelee hapertunutta mielenterveyttä. Teoskokonaisuus avaa henkilökohtaisen näkökulmani siihen, mitä seuraa, kun muuttuva elämäntilanne, uupumus ja menneisyyden painolasti kohtaavat. Mitä tapahtuu, jos ei uskalla pysähtyä kohtaamaan tunteitaan? Ensimmäinen soolonäyttelyni on rujo ja rehellinen kuvaus siitä, kun psyyke pettää.
Teoskokonaisuuden päiväkirjamaiset runot ja tekstinpätkät muodostavat yhdessä kuvan kanssa nyrjähtäneen satukirjan, jossa kerron rönsyillen särkyneen mielen tarinoita. Kertomusta edeltävänä aikana ylikuormitin itseäni töillä sekä koin suuria elämänmuutoksia, ja lopulta voimani eivät enää riittäneet. Tarina käy läpi tapahtumasarjan, josta toipuminen on edelleen käynnissä. Teokset ovat muistini välähdyksiä muutaman vuoden takaa aina tähän päivään saakka.
Monien muiden tavoin olen kasvanut ympäristössä, jossa tunteista ei puhuta. Teossarja pyrkii osaltaan poistamaan mielenterveyden häiriöihin liittyvää stigmaa ja tarttumaan sukupolvia vaivanneeseen vaikenemisen kulttuuriin. Puhumattomuudella voi olla kauaskantoisia seurauksia, joten haluan näyttelylläni kannustaa suomalaisia käsittelemään traumaattisiakin asioita.
Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
✧
SISÄLTÖVAROITUS näyttelyn tekstiosuutta koskien:
itsetuhoisuus, itsemurha, mielenterveyshäiriöt, lääkitys, syömishäiriö
✧