✧
Tipahdin vedenalaiseen kuoppaan. Pakokauhun, paniikin ja rimpuilun velloessa yritin etsiä reittejä turvaan, mutta hiekka allani muuttui vain pölyksi, enkä päässyt pohjasta turvaan. Paniikki vain kasvoi ja yritin epätoivoisesti kauhoa tietä kohti pintaa, mutta kerta toisensa jälkeen minä epäonnistuin. Useiden ponnisteluiden, veteen sekoittuneiden hiljaisien avunhuutojen ja käsien heiluttelun seurauksena merivesi täytti keuhkoni, ja pian tunsin, kuinka suolainen vesi on korvannut kaiken hapen keuhkoistani.
Siinä samassa, kun keuhkot täyttyivät vedestä, aloin vajota kohti pohjaa. En enää rimpuillut vastaan, vaan minut valtasi tyyneys ja täydellinen hyväksymisen tunne. Jouduin meren syleiltäväksi ja minut valtasi lämpö. En kokenut kehoani, en kylmyyttä – mutta tunsin valon. Tämän valon aisti pinnan läpi, ja se oli harmoniassa merenalaisen hiljaisuuden kanssa. Kyseinen hiljaisuus ei ollut oikeastaan äänetöntä, vaan se oli jonkinlaista sielunsoinnillista taajuutta, joka tuuditti.
Hukuin. Olin matkalla kohti jotakin sellaista, jossa tunsin olevani atomin kokoinen osa jotakin laajempaa. Koin olevani matkalla kohti materiaalittomuutta. Olin lapsi, joka on palaamassa takaisin kohtuun.
Tämä matka on kauneinta, mitä olen koskaan kokenut.
✧
Meren lapsi on vuonna 2024 valmistunut keramiikkateos ja se on osa hukkumista käsittelevää projektiani.